lauantai 18. elokuuta 2012

Terapiaa epätoivoa vastaan

Nyt onkin jo perjantai ja lomani lähenee loppuaan! Maanantaina aloitan työharjoittelun Nomad Horses Oy:llä. Mukavaa päästä tutustumaan kokonaan uuteen paikkaan.

Vaikka onkin positiivisia asioita tällä hetkellä ilmassa, niin olen silti todella huolissani Kamista.





Torstaina pidimme Helenan kanssa rentouttavan maastakäsittely hetken heppojemme kanssa kentällä. Kuvasimme toisiamme ja meillä oli todella hauskaa! Ei todellaankaan tarvitse aina ratsastaa, jotta olisi hauskaa hevosen kanssa! Ja se on sitä paitsi oiva tapa rakentaa lähempää suhdetta hevoseen.

Ensin juoksutin Kamia liinassa molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa. Näin heti, ettei poni ollut kunnossa, mutta ei kyllä ollut yhtä paha kuin viimeksi. En herätellyt toivoa parantumisesta pelkällä levolla.

Juoksututksen jälkeen otettiin vähän kumarrus- ja tottelevaisuusharjoituksia. Kami muisti idean oikein hyvin viime kerrasta. Tässä video päivästä:



Perjantaina tuli hieroja, jota oltiin jo pitkään odotettu. Hän katsoi Kamin läpi ja totesi, että Kami on kipeä oikelta puolen sään takaa selästä. Se ei oikeastaan tarkoittanut mitää muuta kuin, että Kami jännittää selkäänsä, jottei tarvitsisi varata niin paljon painoa jalalle. Hierojasta ei siis ollut apua. Luulen, että hieroja oli vain sen verran kokematon, ettei voinut löytää syytä ontumiseen. Päätin, etten anna hänen enää koskea Kamiin, kun ei yksinkertaisesti vain näyttänyt handlaavan hommaa. Todella epämääräiseltä vaikutti.

No, mutta en lannistu! Ensi viikolla aikomukseni on hommata käymään siilinjärveläinen hyvänä jalkavaivojen ratkojana tunnettu eläinlääkäri, joka ehkä löytää vastauksen ontumiseen.

3 kommenttia:

  1. mä oon käyny siellä nomadilla ratsastaa aika monesti iha huippupaikka! :D

    VastaaPoista
  2. nii ne kaikki on huippuja! :))

    VastaaPoista